"Suljen ulko-oven, kun olen vilkuttanut heille. Nojaan ulko-oveen ja odotan sisäpuolella, kunnes auton ääntä ei enää kuulu. Romahdan. Tekisi mieli huutaa, koska aamu oli rankka. En pysty, itken vain, hiljaa. Haluan omaa aikaa ja istun lattialle huoneeseeni. Vedän tavarat laatikoista ulos ja haluan järjestystä. 'Kaiken on oltava järjestyksessä. Eihän sotkussa kukaan voi elää. En edes minä, vaikka olen elänyt siinä jo monta kuukautta.' Velvollisuudet kutsuvat, mutta minä vain istun ja tuijotan. En tiedä mistä aloittaisin. 'Järjestystä, täydellisyyttä - saavutettavaa nyt. Vain järjestyksen keskellä voin olla rauhallinen. Vain täydellisyyden keskellä voin pyrkiä itse täydellisyyteen.' "
Juhannus lähestyy ja olen jo suunnitellut kaiken mitä aion syödä. Tällä kertaa se on helppoa, koska vanhempani eivät ole katsomassa. Paljon kasviksia ja vähän lihaa eikä sitten yhtään makkaraa. Niin se vaan menee. Juomissa on toki paljon kaloreita, mutta koska en muutenkaan kaloreita laske niin eihän sillä niin väliä jos nyt kerran viikossa vähän ottaa kunhan ei menisi yliotetuksi taas. Taipumus alkoholiin kulkee geeneissä niin se on kyllä tullut huomatuksi (avaudun asiasta myöhemmin).
Juhannus lähestyy ja olen jo suunnitellut kaiken mitä aion syödä. Tällä kertaa se on helppoa, koska vanhempani eivät ole katsomassa. Paljon kasviksia ja vähän lihaa eikä sitten yhtään makkaraa. Niin se vaan menee. Juomissa on toki paljon kaloreita, mutta koska en muutenkaan kaloreita laske niin eihän sillä niin väliä jos nyt kerran viikossa vähän ottaa kunhan ei menisi yliotetuksi taas. Taipumus alkoholiin kulkee geeneissä niin se on kyllä tullut huomatuksi (avaudun asiasta myöhemmin).
Viime päivinä on siis tullut paastottua ja syötyä vähän. Olen ollut tyytyväinen itseeni tai pikemminkin siihen miten olen pärjännyt syömisteni kanssa. Itseeni en ole koskaan tyytyväinen. Viikkoja sitten kävin sovittelemassa bikineitä ja vannoin sitten etten tarvitsisi niitä koko kesänä, mutta olenkin vihdoin löytänyt aivan ihanat uudet bikinit. Ärsyttää suunnattomasti, koska kaupassa ei ollut alaosasta kokoa 34 ja jouduin ottamaan koon 36, mikä on kyllä sopiva, mutta kun pienennyn niin onko sitten kiva olla roikkuvissa pöksyissä rannalla. Ei. Yläosa XS. Harmittaa, kun olen pienentynyt vääristä kohdista. Mutta omasta mielestäni nuo yläosan koot olivat normaalia isommat. Ainakin haluan uskoa niin.
Toteutin myös suunnitelmaani päästä eroon makeanhimosta. Se on toistaiseksi toiminut kohtuullisesti. Hiukan olen karkkia syönyt ja joitain herkkuja myös. Ostin rusinoita, kirsikkatomaatteja ja syön selleriä ja kurkkua dipin kanssa (onko paha, jos on dippiä?). Jäätelöä en ole syönyt paljoa. En ole vieläkään käynyt lenkillä tai jumpannut kertaakaan. Yksinkertaisesti työt vievät niin paljon voimia, etten jaksa enää iltaisin lähteä mihinkään ja aamuisin ennen töihin menoa lenkkeily kuulostaa järjettömältä idealta.
En aio alkaa kirjoittelemaan tänne mitään ruokapäiväkirjaa, mutta välillä saatan mainita, mitä päivän aikana on tullut syötyä.
Tänään olen syönyt:
Aamupala:
- ruisleipä, jonka päällä voita,
juustoa ja kinkkua
- lasi rasvatonta maitoa
Lounas:
- pieni uusi peruna
- possunliha kastiketta, jossa papuja
- salaattia, tomaattia, kurkkua
- 2 lasillista rasvatonta maitoa
Välipala:
- banaani
- mini rusinarasia
- light jaffaa
Se siitä, tänään tarkoituksena syödä vielä hiukan jotain pientä (kun on niin hirveä nälkä) ja ehkä se yksi jäätelö sitten vielä on pakko saada.
Päivä helpotti paljon, kun vanhemmat lähtivät taas muualle. Saan olla hiukan rauhassa ja ladata akkuja huomista työpäivää varten. Ladata akkuja = siivota hulluna kotona, kun on vaan pakko ettei kukaan valittaisi taas, että en ole mitään tehnyt. Vaikka tiedän hyvin ettei tämäkään riitä. Mikään ei riitä.
Sun ei tarviis pienentyä yhtään!:( Ja mä soin JUST t'änään possunlihakastiksetta mis oli papuja joukossa...:''D
VastaaPoistaHaleja♥
kyllä mun tarvii, ihan vähän vain :) tää on kiinteytystä!!
Poista