"Olen ostoksilla kaverini kanssa ja haluan sovittaa bikineitä. Rohmuan kaupan kaikki bikinit ja menen sovituskoppiin. Todellisuus tuijottaa peilistä. Olen lihonut. Viikon reissu on tehnyt tehtävänsä ja se näkyy. Liikaa. Tekisi mieli huutaa, mutta en kehtaa. Päästän kyyneleen ja jatkan sovituksia. 34 on liian pieni. En uskalla hakea suurempaa kokoa. Lähden kaupasta tyhjin käsin nämä ajatukset mielessä: "En tarvitse bikineitä tänä vuonna. Eihän tällaisena kehtaa missään muutenkaan liikkua julkisesti. Korkeintaan mökillä, missä kukaan ei näe, kun naapurit on kaukana". Tulen kotiin, syön jäätelöä ja karkkia ja mietin, että kyllä tämä tästä vielä jonain päivänä. Katson thinspota ja pieni toive herää sisälläni taas kerran."
Pääsin takaisin pikku breikiltä. Mikä siis tarkoittaa sitä, että olen suorittanut pääsykokeeni ja voin aloittaa kesän vieton mikä tarkoittaa lisää töiden tekoa. Mitään kesälomia en varmasti kerkeä viettämään. Olen sortunut viikon aikana kakkuihin, heseruokaan, lihapulliin, kanaan, pähkinöihin, karkkiin, suklaaseen ja jopa sokeripaloihin. Makean himo on yltynyt. En saa vedettyä itseäni pois ruokakaapeilta ja kaupan hyllyiltä. Mikä siinä on niin helvetin vaikeaa? Miksi pitää vetää napa täyteen kaikkea paskaa, mitä ihminen ei edes tarvitse? Missä se mun itsekuri on? Millä mä saisin sen takaisin?
Suunnitelmia on liiaksikin. Ensiksi kokeilen seuraavaa ja kerron jatkossa miten toimii. Aloitan tämän ensi viikon maanantaina virallisesti. Loppuviikon yritän orientoitua tähän (=syömällä kaikki herkut talosta pois kiusaamasta).
- ostan rusinarasioita (parempia kuin pähkinät)
- alan napostelemaan vihanneksia mm. porkkanaa, selleriä, kurkkua
- EI karkkia ja suklaata
- max. 3 jäätelöä viikossa (totaalikieltäytyminen herättäisi liiaksi huomiota)
- kävelylenkki kerran päivässä, vaikka töissä olisi ollut kuinka raskas päivä
- jumppausta 3-5 kertaa viikossa (yritän löytää aikaisemman kunto-ohjelmani)
Kertokaa vinkkejä miten tuon kauhean makeanhimon saisi kuriin ja mitkä ovat hyviä vihanneksia, mitä jaksaa napostella!! :)

Mullakin on ongelmia saada makeanhimo kuriin ja itsekuri takaisin, täälläkin vinkkejä kaipaillaan:D Tsempit jatkoon<3
VastaaPoistaToivottavasti pääsykokeesi meni hyvin :) Toi on jännä, miksi mättää kaikkea vaikkei oikeasti tarvitsisi tai välttämättä tavallaan edes haluaisi. Mä yritän hillitä makeanhimoa syömällä edes suht säännöllisesti ja aina välillä sitten ihan luvan kanssa syön jotain herkkua vähän, koska tiedän että ratkean kuitenkin jossain vaiheessa.. tavoitteena on, etten kävisi koko kaupan karkkihyllyä tyhjentämässä kerralla.
VastaaPoistaPorkkana, kurkku ja kirsikkatomaatit ovat ainakin mun suosikkeja. Kannattaa liikkua siellä vihanneshyllyllä kuitenkin avoimin mielin ja testailla mikä maistuu :)
Paljon tsemppiä!
Kiitos! :)
VastaaPoistaToivon, että pääsisin kouluun, mutta tuntuu etten lukenut riittävästi. Nyt tässä on yli kuukausi pelkkää tulosten odottelua ja jokapäiväistä hermoilua.
Mietin tuota myös, että pitäisi kerran viikossa sitä mättöpäivää ja minkä olisi päättänyt etukäteen ettei tule yllättäen. Mulla kun on tapana niin että nälkä kasvaa syödessä.
Ahmin sellasia määriä välillä etten tiedä mihin se kaikki mahtuu. Voiko laihalla olla BED? Mielestäni voi ja tässäpä hyvä esimerkki siitä.
Joo noita kirsikkatomaatteja pitää hankkia! :) Eilen maistelin jo selleriä ja dippailin sitä. Ensi viikosta lähtien jää kyllä dipit pois. Mutta tsemppiä teillekin makeanhimoiset! :)