Olen juuri lukenut kirjan "Marianne Käcko - Tapa minut, äiti!", joka on äidin kertomus tytöstä joka kieltäytyi syömästä. Oli aika koskettava kirja. Huomasin siinä myös paljon itseäni, vaikka elämäntilanteena se oli täysin erilainen. Se on parantumiskertomus tytöstä, jolla oli anoreksia ja bulimia 1990-luvun alussa, jolloin ei tiedetty vielä paljoakaan näistä sairauksista eikä niitä otettu vakavasti.
Huomasin, että tänne on tullut muutama uusi lukija. Tervetuloa seurailemaan jatkoa. Kirjoitin tänne viimeksi yli viikko sitten. Olen ollut paljon töissä ja omissa oloissani enimmäkseen. Pitänyt muutaman paastopäivän ja viikonloppuna tuli yllätys vaan taas juotua ihan tarpeeksi. Ainakin paino on laskenut ja olen alkanut taas tottumaan näläntunteeseen.
Viime aikoina olen ollut allapäin ja saanut ihmeellisiä itku/raivokohtauksia varsinkin yksin ollessani. Jos vaikka puhelimeni ei ole toiminut ja kuten yhtenä päivä yritin kännykällä kirjoittaa tänne niin se ei onnistunut ja aloin itkeä hysteerisesti asian takia. En osaa pidätellä asiaa sisälläni vaan alan aina itkemään, mutta en tietenkään muiden nähden, koska se herättäisi huomiota. Itselleni tämä on arkipäivää, vaikka tiedän hyvin, että muiden mielestä tällainen käytös tämän ikäiseltä ei ole tervettä ja normaalia käyttäytymistä. Olen niin stressaantunut ja kyllästynyt ainaisten valitusten kuulemiseen ja asioiden hoitamiseen.
Yritän käsitellä aiemman postaukseni kysymyksiä täällä. Yritän saada itsestäni selkoa. Yhden kysymyksen käsittely voi kestää kauan ja tarinasta tulla pitkä. Olen jo aloittanu ensimmäiseen kysymykseen vastaamista kauan sitten, mutta yritän saada sen huomenna julkaistuksi. Toivottavasti jaksatte lukea. Tarkoituksena, että saisin jonkinlaisen kuvan siitä, miksi näin on tapahtunut ja miksi en edelleenkään osaa päästää irti. Miksi en voi elää tavallista elämää, jossa voisin olla täysin huoleton ulkonäöstäni, syömisistäni, muiden ajattelusta, omista suorituksistani/teoistani. Vihaan elämää.
Skylar Gray - Invisible
Huomasin, että tänne on tullut muutama uusi lukija. Tervetuloa seurailemaan jatkoa. Kirjoitin tänne viimeksi yli viikko sitten. Olen ollut paljon töissä ja omissa oloissani enimmäkseen. Pitänyt muutaman paastopäivän ja viikonloppuna tuli yllätys vaan taas juotua ihan tarpeeksi. Ainakin paino on laskenut ja olen alkanut taas tottumaan näläntunteeseen.
Viime aikoina olen ollut allapäin ja saanut ihmeellisiä itku/raivokohtauksia varsinkin yksin ollessani. Jos vaikka puhelimeni ei ole toiminut ja kuten yhtenä päivä yritin kännykällä kirjoittaa tänne niin se ei onnistunut ja aloin itkeä hysteerisesti asian takia. En osaa pidätellä asiaa sisälläni vaan alan aina itkemään, mutta en tietenkään muiden nähden, koska se herättäisi huomiota. Itselleni tämä on arkipäivää, vaikka tiedän hyvin, että muiden mielestä tällainen käytös tämän ikäiseltä ei ole tervettä ja normaalia käyttäytymistä. Olen niin stressaantunut ja kyllästynyt ainaisten valitusten kuulemiseen ja asioiden hoitamiseen.
Yritän käsitellä aiemman postaukseni kysymyksiä täällä. Yritän saada itsestäni selkoa. Yhden kysymyksen käsittely voi kestää kauan ja tarinasta tulla pitkä. Olen jo aloittanu ensimmäiseen kysymykseen vastaamista kauan sitten, mutta yritän saada sen huomenna julkaistuksi. Toivottavasti jaksatte lukea. Tarkoituksena, että saisin jonkinlaisen kuvan siitä, miksi näin on tapahtunut ja miksi en edelleenkään osaa päästää irti. Miksi en voi elää tavallista elämää, jossa voisin olla täysin huoleton ulkonäöstäni, syömisistäni, muiden ajattelusta, omista suorituksistani/teoistani. Vihaan elämää.
Skylar Gray - Invisible
Kiva kuulla että aiot käsitellä noita kysymyksiä täällä blogissasi, odotan mielenkiinnolla! Vaikeita asioita, joita itsekin monesti pohdin, mutta en ole löytänyt vastauksia. Voimia <3
VastaaPoistaAinakin yritän, en tiedä onko kaikkeen edes olemassa vastausta. Jaksamisia sinne myös <3
Poista