Sivut

15.1.2013

Tomorrow I will survive!



Elikkäs viime viikon maanantaina mentiin Ystäväni kanssa sinne terkalle. Kävelin koko matkan jäätävässä pakkasessa todella hitaasti ja hiljaa Ystävän hoputtaessa nopeempaan, kun hänellä alkoi olla kylmä. Itse olin aivan tulessa, kun olin niin paniikissa ja mietin mitä sanon ja suurin ajatus, että uskallanko päästää nyt vihdoinkin irti tästä kaikesta.


En sitten saanutkaan sitä aikaa saman tien. Totesin sen olevan turha reissu. Sain puhelinajan terkalle ja jätinkin pari kertaa vastaamatta. Lopulta oli sitten pakko vastata, mutta en saanut puhelimessa suutani auki. Sain kuitenkin lähetteen verikokeisiin, koska niiden takia ensisyystä menin sinne terkalle. Sain samalla ajan terveystarkastukseen. Se on huomenna. Pelottaa, ahdistaa ja vaikka mitä. Paasto viikonloppuna ja vaaka näytti sunnuntaina 43 kg. Nyt paino näyttäisi olevan jossakin ihme nousussa, koska stressaan niin paljon, että syön ja syön tähän ahdistukseen. Nyt vaaka näyttää 46,5 kg. Hirveä nousu ja sekin ahdistaa vielä enemmän. Oon vaan ahminut kolme päivää kaikkea mahdollista roskaruokaa. Ongelmana se, että en saa mitään ulos. Yksinkertaisesti en pysty siihen. 

Tumblr_mgj4rolsdg1s0ocuho1_500_large

Mulla on nyt viimesen kuukauden aikana ollut niin paljon rymihäiriöitä, että ajatus mahdollisesta sydänkohtauksesta pelottaa todella paljon. Palelen koko ajan niin paljon, että ei edes meinaa villavaatteet riittää. Yhtenä päivänä töissä olin niin jäässä, että käden oli aivan siniset ja niissä ei ollut kunnolla tuntoa ja jokainen kassaan näpytys sattui sormiin. On niin heikko olo koko ajan ja pari päivää sitten meinasin pyörtyä ja jossain määrin ehkä pyörryinkin, koska aamulla vaan heräsin sängystä enkä edes muista menneeni nukkumaan. Näin on käynyt useamminkin. Saa nähdä mitä verikoetulokset näyttää. Multa otettiin paastoverikoe eli 12 h syömättä ja juomatta. Siinä hujahti sitten helposti hieman yli 14 tuntia ja ei ollut lääkäri mielissään ja valitti, että yli 15 tuntia ei saisi mennä. Otettiin myös kilpirauhaskokeet.

En ole nukkunut kunnolla muutamaan viikkoon. Sitä vaan menee kouluun ja käy töissä ja huvittelemassa liian usein. Tuntuu ettei mulla ole ollut omaa aikaa nauttia hyvin pitkään aikaan. Kesällä varmaan viimeksi oikeasti nauttinut jostain tekemisestä. Nauttisin vaan yksinolostakin, mutta kun miksi juuri musta on luotu tällanen social butterfly, joka suostuu aina kaikkeen ja sit ahdistuu, kun joutuu olee koko ajan ihmisten ilmoilla ja ei oo omaa aikaa hoitaa omia asioita kuntoon.

66467_473442369358550_1507639460_n_large

Mun uudenvuodenlupauksia on: 
 - Parempi elämä - eroon sairaudesta
 - Lopettaa polttaminen (nyt jo 4 pv ollut ilman)
 - Vähentää juomista (ei oo toistaiseksi onnistunut)
 - Keskittyä kouluun (hyvin alkanut, tehnyt jopa läksyjä)
 - Keskittyä itseeni

Siinä nyt suurimmat lupaukseni. Nyt pakko yrittää saada unta, että jaksaa huomenna vielä salilla käydä koulupäivän välissä hyppärillä ja illaksi töihin. Päivittelen taas, kun olen ehkä huomisen jälkeen vähän viisaampi siitä, miten asiat lähtee rullaamaan terkkakäynnin jälkeen. Better future to come, hopefully!

Tumblr_mghutq9fmx1qg78qwo1_500_large

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti