Mulla oli siis varattuna se terveydenhoitajan aika tänään. En mennyt kouluun ennen sitä. Aamulla oli todella paha ahdistus siitä, että tänään se tapahtuu ja joku ulkopuolinen ja ammatti-ihminen saa tietää tästä ja joka ei jättäisi asiaa siihen vaan veisi sen eteenpäin ja mun elämä muuttuisi täysin.
Ensimmäinen kysymys: Mitä kuuluu? Vedin iloisen hymyn naamalle ja kerroin, että olin ollut kiireinen töiden ja koulun kanssa. Muuta en osannut sanoa. Kerroin viihtyväni koulussa. -Vielä voisin perääntyä, ajattelin.-
Toinen kysymys: Miksi olin kirjoittanut terveyskyselyyn, että haluaisin psykologille? Siitä se alkoi. Romahdin täysin, kun aloin kertomaan pohjimmaisia syitä, mitä halusin menneisyydestä käsitellä. Itse en vaan enää kestä niiden asioiden pohdiskelua ja haluan mielenrauhan kaikelta.
Onneksi terveydenhoitaja oli mukava ja ymmärtäväinen ja rauhallinen. Aivan ihana. Ymmärsi hyvin ja sanoi, että psykologille joutuu usein jonottamaan pitkään, mutta katsotaan jos pääsisin sinne mahdollisimman pian.
Verikoetulokset olivat kaikki normaaleissa viitearvoissa. Mitään huolenaihetta ei niistä tullut. Kävimme terveyskyselyn läpi ja kerroin, että olen kärsinyt syömisongelmista jo kymmenisen vuotta. Kyseli hyviä kysymyksiä. En vaa osannut vastata niihin. En tiedä syytä, miksi olen syömishäiröinen tai miksi siitä en pääse eroon. Kerroin paastoavani usein ja kerroin jotain syömistottumuksiani. Ja oletettavasti terveydenhoitaja kauhisteli asiaa ja sanoi, että ei ne kauhean terveiltä kuulosta, että ruoka-aikojen välit on liian pitkiä ja syön muutenkin liian vähän.
Tästä se lähtee. Saan ajan psykologille. Pidän unipäiväkirjaa pari viikkoa ja sen jälkeen on lääkäriaika. Jotain tutkimuksia varmaan tehdään ja luultavasti myös ravitsemusterapeutille tulee aika jossain vaiheessa. Paino oli vaatteet päällä aamulla siellä 45,5 kg. "Aika hoikka tyttö kyllä" oli kommentti. I felt good. Kaiken kaikkiaan mulla jäi melko hyvä fiilis, että asia lähtee eteenpäin. Tiiän, että siitä tulee rankkaa, mutta kestän sen, koska oon tähänkin mennessä kestänyt kaikkia näitä asioita ilman apua. Vaikeeta tulee olemaan en todellakaan kiellä sitä. Tiiän, että tuun varmaan jossain vaiheessa myös olemaan vastahakoinen päästämään irti syömishäiriöstäni ja näistä mun omista tavoista ja tottumuksista. Niin paljon oon lukenut muiden selviytymistarinoita, että uskon selviytymisen ainakin olevan mahdollista.
P.S. Tänään on taas ahmittu tässä illalla suklaata. Aamupäivä meni salaatilla ja jugurtilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti