44,5 kg.
Kaksi päivää paastoa takana.
Panikoin eilen koko illan ja yön ja tänään koko päivän. Olen ollut nyt niin ahdistunut. Menin eilen Ystävälleni ja puhuimme taas kaikesta ja asiat kääntyivät muhun ja mun tilanteeseen. Olin niin masentunut ja olen tässä viimeisen kuukauden päivät miettinyt sitä, että uudenvuodenlupaukseni on parantua tai ainakin yrittää ja hakea apua tähän. Pyysin eilen Ystävääni, että hän lähtisi mun mukaan käymään ensiksi terveydenhoitajalla meidän koulussa. Sinne siis huomenna. Pelottaa aivan liikaa, mitä sen jälkeen tulee tapahtumaan. Ehkä mun elämä lähtee huomenna parempaan suuntaan.
voin niin samaistua noihin tunteisiisi. olin 14 vuotias, ku minulle todettiin anoreksia ja bulimia. Laihduin vuoden aikana yli 30kg. Peittelin sitä niin kauan kuin pystyin, mutta munkin porukat olivat kokoajan hengittämässä niskaan. riitelimme ja itkimme vuoden päivät asiasta, ja välini äitiin menivät lähes kokonaan. Sitten eräänä päivänä luokanvalvojani pyysi minua luokan ulkopuolelle, ja vei minut suoraan terveydenhoitajalle. siellä oli minulle varattu aika koululääkärin kanssa. en tienny mitä tehdä ja olin vihainen koska he olivat toimineet selkäni takana.en suostunut puhumaan heille, vaan itkin kokoajan. näitä tapaamisia minulle järjestettiin n. kerran viikossa, ja joka kerta minut punnittiin. join niinä aamuina vettä kolme litraa, ettei painonlaskuni näkyisi. lopulta kuitenkin tulimme yhteisymmärrykseen ja minut lähetettiin avohoitoon nuorisopsykiatriseen. lisäksi kävin fysioterapiassa ja ravintoterapeutilla kolmen vuoden ajan. En oikein tiedä missä vaiheessa muutos päässäni tapahtui, koska ensimmäisen vuoden aikana ei mulla ollut pienintäkään halua parantua. Sitten eräänä päivänä näin klinikalla tytön, joka oli niin laiha, ettei hänestä ollut enää mitään jäljellä. en tiedä selvisikö tuo tyttö, mutta siitä päivästä alkaen päätin, etten halua ikinä olla hän. vähitellen painoni nousi ja ajatukseni kirkastuivat. ruoka pyöri mielessäni edelleen, mutta pystyin jo hallitsemaan pakkomiellettäni. Nykyään olen normaalipainoinen, iloinen ja onnellinen nuori nainen, jolle ruoka on nautinto. liikunta on minulle tärkeä osa elämää, samoin terveellinen ruoka. Halusin kertoa sinulle näitä kokemuksiani, sillä uskon, ettet sinäkään halua olla kuten se kuolemansairas tyttö siellä klinikalla, toivon ainakin niin. terveyden hoitajalle meno kuusi vuotta sitten oli elämäni paras asia. ilman sitä en olisi luultavasti tässä nyt kirjoittamassa sinulle. muista, että sairaudesta voi selvitä, ja elämää ON anoreksian jälkeen, ja se on paljon parempaa! :)
VastaaPoistakiitos ihanasta viestistä :) Kyllähän tuollainen tsemppaa ja ihana aina kuulla miten muut ovat selvinneet :)
VastaaPoista