Not the right size

Herään taas aamulla myöhään ja tajuan, että kohtahan tulee jo kiire töihin. Päätän käydä tarkistamassa sähköpostit tietokoneella ja mennä suihkuun. Pitäisi syödä aamupala. Ketään ei ole kotona, voisin hyvin jättää sen väliin tänään. Punnituksen olin päättänyt huomiselle, mutta käyn vaa'alla, koska en vain voi olla astumatta sille. Paino 48,4. Jes! Pientä iloa tähänkin päivään. Annan itselleni luvan syödä aamupalan. Leipä, jonka päällä voita ja juustoa. Yksi jogurtti (30 % rasvaa) oli ihan kamalan makuista! Söin sen kuitenkin. Tyhmä minä!

Puhun äidin kanssa puhelimessa. Hän kysyy, että olenko jo syönyt lounaan. Sanon syöväni töissä. Hän lähes käskee mun syödä ennen töihin menoa. Riidellään 15 minuuttia puhelimessa siitä, että mun pitäisi ostaa salaattia ja syödä sitä ruoan kanssa. Välillä, kun inhoan salaatin syömistä yli kaiken. Äiti kysyy suoraan, että haluanko mä todella sairastua. Mietin tarkoittaako se, että haluanko laihtua vai tarkoittaako se sitä siltä kannalta, kun en tykkää kauheasti noista vihanneksista, jotka pitävät terveenä.

Mietin mitä söisin. Jääkaapissa on neljä jauhelihapihviä. Laitan kaksi niistä pakkaseen. En halua riisiä, makaronia tai perunaa tuon pihvin kanssa. En jaksa tehdä kastiketta. Pakkasessa ei ole sekavihanneksia. Äiti ehdottaa, että söisin töihin pakatun lounaan ja ostaisin töihin sitten uuden ruoan. Kelpaa. Suljen puhelimen ja itken. Huudan ääneen etten halua syödä. Mahassa tuntuu pahalta. Yritän avata jääkaappia ja itken. En pysty. Mietin, että nyt olisi hyvä hetki huijata. En söisi mitään. Minulla on nälkä. Ahdistaa ajatuskin.

Lopulta päädyn syömään töihin pakatun possupihvin ja ohran. Saa riittää. Ostan töihin valmiin lihakaalilaatikon. Syön siitä puolet. Taukohuoneen pöydällä on puolikas muffinssi. Syön sen. Tiedän, että piti olla herkkulakossa, mutta kun en pystynyt vastustamaan sitä. Ahdistun. Haluaisin jo töistä kotiin. Seison koko päivän, vaikka tuoliinkin voisi istua. Kulutan nuo kalorit tuosta puolikkaasta muffinssista jollain keinolla.

Kokeilin eilen mekkoa, johon minun pitäisi mahtua tällä viikolla niin se olikin käynyt liian isoksi. Ei kun vaan uutta mekkoa metsästämään. Ei oo todellista. Oon ilonen tietty, koska olen pienentynyt, mutta ärsyttää, koska nyt mulla tulee kiire uuden etsimisessä ja se olisi ollut niin hyvä. Ostin pari viikkoa sitten myös ihanat uudet kesähousut kokoa 34. Oli aika tiukat, koska leveä lantio, mikä ärsyttää ihan liikaa. Mutta tänään laitoinkin nämä housut jalkaan ja ei puristanut yhtään. Mikä tyytyväisyyden tunne. Kyllä tämä tästä. Muutama kilo alaspäin ja olen vielä kokoa pienempi. Sitten onkin kesä jo täydessä vauhdissa ja pääsee rannalle (ja kehtaa myös mennä)! Nyt ei enää tänään syötävää. Saa nähdä miten huomenna. Ainakin tiedän jo mitä aion syödä.