Vieressäni on iso mariskooli puolillaan suklaamunia. Se oli ylitäynnä vielä tunti sitten. Toisella puolella on kasa tyhjiä käärepapereita revittyinä. Ostin, kun olivat halpoja. Söin, kun minun oli nälkä. Miksi teen näin? Pitäisi rajoittaa makean syöntiä! Sillä se ruokahalukin pitäisi tulla takaisin. "Olisit ottanut vaikka sen banaanin tai mitä parempi - mennyt nukkumaan nälkäisenä", ääni pääni sisällä taas sanoo. Nyt on jo huono olokin. Olisi pitänyt kuunnella..
Viime päivät olen taas kulkenut sellaisessa sumussa etten edes muista mitä olen tehnyt. Yrittänyt opiskella ahkerasti ja miettiä asioita. Saada jonkinlaista perspektiiviä tähän elämään. Miksi elän näin? Miksi en luovuta ja parane? Miksi en pysty luovuttamaan? Haluanko edes parantua?
Ääni pääni sisällä vaan kasvaa ja kasvaa samaa tahtia kuin nälkä kurnii mahassa. " Et saa syödä - se on pahasta!". Tiedän sen, mutta en halua uskoa siihen. Haluan elää normaalia opiskelijaelämää. Syödä roskaruokaa silloin kun huvittaa ja uskaltaa lähteä ulos syömään kavereiden kanssa ilman kaikkia niitä ajatuksia, että apua mua ahdistaa syödä taas muiden seurassa. Inhoan sitä, kun lähtee ulos syömään muiden kanssa, että mulle aina sanotaan, että "taas jätit ruokaa lautaselle" tai "ota nyt jotain kunnollista". En kestä sitä, että joku muu arvostelee minun syömistottumuksiani. Ne ovat minun ja pysyvät minulla - ainakin vielä..
Tahto parantua on kova, mutta halua laihtua ja pysyä kevyenä keijukaisena on vielä kovempi. Pelko lihomisesta on ylitsepääsemätöntä ja nyt, kun painoa on tullut parin kuukauden aikana se 1,5 kg lisää (mikä tuntuu jäävän), en osaa ajatella enää muuta. Kaikki energia alkaa taas pyöriä painoasioissa ja alan stressata. Huomaan jo itsekin, kuinka ahdistuntu olen taas, kun syön. Syödessäni tulee pakosti mieleen, että lihon lisää. Jokainen haarukallinen, jonka laitan suuhuni, ahdistaa. Tämä ahdistus vie myös ruokahaluani. Olen taas alkanut jättää paljon ruokaa lautaselle koulussa. Hiirenannokset kun näyttävät naurettavilta siellä ruokaa ostaessani. En pidä siitä, että minua ja annostani tuijottaa vanha täti ateriaa rahastaessaan. Huomenna uusi päivä. En edes jaksa suunnitella sitä. Olen jo kadottanut intoni parempiin huomisiin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti