Laidasta laitaan, päivästä toiseen.

Terapiaa, yksinäisiä iltoja, itkua, väsymystä. Sitä tämä elämä nykyyän on. Yrittänyt pärjätä koulussa ja töissä. Pitänyt taas itseni kiireisenä ettei tarvitsisi jäädä miettimään syvällisempiä asioita. Sairaanhoitajani kielsi kuntosalilla käymisen tai saisin käydä vain yhdellä ryhmätunnilla viikossa. En pidä ryhmäliikunnasta, joten jätin salin kokonaan - toistaiseksi. Muutama iltakävely viikossa max 1 tunti päivässä. Nimenomaan kävelyä. Minä juoksen ja kävelen. Teen pitkiä lenkkejä, yli tunnin pituisia. En saa ikinä tarpeeksi liikunnasta. Palaudutko treenauksesta nopeasti? -Tottakai, se ei aiheuta erinäistä väsymystä. (Niin vissiin.) Miksi valehtelu on liian helppoa? Ei siinä ole mitään järkeä. Annan täysin ympäripyöreitä vastauksia terapiassa. En edes tiedä mistä puhun. 

Aivotoimintani on kuulemma kärsinyt syömishäiriöni (josta ei vielä ole diagnoosia) takia. Minusta on tullut kömpelö, sekava ja oloni on outo useimmiten, koska päässä heittää. Keskittymiskykyni on lähes nolla nykyään. En osaa keskittyä mihinkään ellen ole tekemästäni asiasta erityisen kiinnostunut. Tänään olin siis taas hoitokäynnillä ja tällaisia asioita siellä pohdittiin. Ensi viikolla kohtaan lääkärin ja diagnoosin. Pelottaa, mitä siellä sanotaan. Sydän hypähtelee edelleen outoon tahtiin silloin tällöin. Selkäranka on alkanut tekemään omituista naksahtelua kävellessä. Kaikenlaisia fyysisiä vaivoja on ollut ja tullut lisää. En edes viitsi luetella niitä kaikkia. Yksi ärsyttävimpiä oireita on kasvojen ja raajojen turvotus ja kylmyys. 

Nyt on alettu seuraamaan painon kehitystä. Viikko sitten punnitus näytti 45,4 kg. Pelottavaa, en tahdo lihoa. Lohduttauduin ajatuksella, että painon nousu johtui pääsiäisestä ja siitä, että olin viettänyt aikaani perheeni seurassa, jolloin syön normaalia enemmän. Viime viikon lopulla oma vaakani näytti yli 46 kg. Itkin, koska en voinut sietää ajatusta, että olin tosiaan päästänyt itseni lihomaan. Paastosin kaksi päivää, mutta mikään ei muuttunut. Tänään aamulla ennen polille lähtöä punnitsin itseni ja se näytti 45,7 kg. Olin tyytyväisempi. Tänään minua ei kuitenkaan punnittu. En halunnut. Verenpaineet kuitenkin mitattiin, mutta ne olivat normaalit (110 ja 64 muistaakseni), samoin pulssi (62). Hassua, kun verenpainemittari, jota käytetään, on niin pieni. Luultavasti lapsille tarkoitettu.

Ehkä vähän sekavia ajatuksia taas, kun ei meinaa saada mistään kiinni. Mulla pyörii tuhat ja yksi ajatusta päässä aina samaan aikaan ja yritän päästä selville kaikesta. Mieliala heittelee laidasta laitaan, päivästä toiseen. Missä on se kultainen keskitie? Sitä etsiessä. Nyt yritän alkaa nukkumaan ja herätä huomenna uuteen päivään.