Diagnoosi

Viime viikolla oli lääkärintapaaminen yhdessä terapeuttini kanssa. Se oli niin rasittavaa ja turhauttavaa kertoa taas kaikki samat asiat uudestaan läpi. Diagnoosiksi sain epätyypillisen laihuushäiriön ja vaikean masennuksen. Sain lääkityksesksi Seronilia 10 mg. Annostus ensimmäinen viikko yksi tabletti ja jatkossa tuplana. Ihmetyttää noissa vaan se, että niitä käytetään myös bulimian hoitoon ja ne estävät ahmimista ja saattavat aiheuttaa ruokahaluttomuutta. Outoa, että jo valmiiksi ruoasta pidättäytyvälle määrätään jotain tällaista. Ja kun eihän niitä alkoholin kanssa saisi käyttää ja tässä nyt on vappu ja kaikkea mahdollista juhlaa tiedossa, että taidan vasta niiden jälkeen aloittaa.

Paino viime viikolla punnituksessa näytti 45,4 kg. Nyt oma vaaka näytti 44,6 kg. Huomenna on taas uusi tapaaminen ja ehkä punnitus. Hoitajani vaihtuu, joten tapaan huomenna vanhan ja uuden samalla kertaa. Voi olla, että jos en pidäkään tästä uudesta niin lopetan noissa käymisen kokonaan. Ei tästä ole oikeen hyötyä ollut. Osaan kuitenkin itsekin syödä. Enkä halua muutenkaan nyt kesällä lihoa. Mielummin sitten talvella, kun voi piilotella isojen villapaitojen alla. Lyhyesti tällä kertaa, kun on niin paljon hommia taas rästissä koulussa ja täällä kotonakin.

Tyhjiä käärepapereita

Vieressäni on iso mariskooli puolillaan suklaamunia. Se oli ylitäynnä vielä tunti sitten. Toisella puolella on kasa tyhjiä käärepapereita revittyinä. Ostin, kun olivat halpoja. Söin, kun minun oli nälkä. Miksi teen näin? Pitäisi rajoittaa makean syöntiä! Sillä se ruokahalukin pitäisi tulla takaisin. "Olisit ottanut vaikka sen banaanin tai mitä parempi - mennyt nukkumaan nälkäisenä", ääni pääni sisällä taas sanoo. Nyt on jo huono olokin. Olisi pitänyt kuunnella..

Viime päivät olen taas kulkenut sellaisessa sumussa etten edes muista mitä olen tehnyt. Yrittänyt opiskella ahkerasti ja miettiä asioita. Saada jonkinlaista perspektiiviä tähän elämään. Miksi elän näin? Miksi en luovuta ja parane? Miksi en pysty luovuttamaan? Haluanko edes parantua?

Ääni pääni sisällä vaan kasvaa ja kasvaa samaa tahtia kuin nälkä kurnii mahassa. " Et saa syödä - se on pahasta!". Tiedän sen, mutta en halua uskoa siihen. Haluan elää normaalia opiskelijaelämää. Syödä roskaruokaa silloin kun huvittaa ja uskaltaa lähteä ulos syömään kavereiden kanssa ilman kaikkia niitä ajatuksia, että apua mua ahdistaa syödä taas muiden seurassa. Inhoan sitä, kun lähtee ulos syömään muiden kanssa, että mulle aina sanotaan, että "taas jätit ruokaa lautaselle" tai "ota nyt jotain kunnollista". En kestä sitä, että joku muu arvostelee minun syömistottumuksiani. Ne ovat minun ja pysyvät minulla - ainakin vielä..

Tahto parantua on kova, mutta halua laihtua ja pysyä kevyenä keijukaisena on vielä kovempi. Pelko lihomisesta on ylitsepääsemätöntä ja nyt, kun painoa on tullut parin kuukauden aikana se 1,5 kg lisää (mikä tuntuu jäävän), en osaa ajatella enää muuta. Kaikki energia alkaa taas pyöriä painoasioissa ja alan stressata. Huomaan jo itsekin, kuinka ahdistuntu olen taas, kun syön. Syödessäni tulee pakosti mieleen, että lihon lisää. Jokainen haarukallinen, jonka laitan suuhuni, ahdistaa. Tämä ahdistus vie myös ruokahaluani. Olen taas alkanut jättää paljon ruokaa lautaselle koulussa. Hiirenannokset kun näyttävät naurettavilta siellä ruokaa ostaessani. En pidä siitä, että minua ja annostani tuijottaa vanha täti ateriaa rahastaessaan. Huomenna uusi päivä. En edes jaksa suunnitella sitä. Olen jo kadottanut intoni parempiin huomisiin..

Laidasta laitaan, päivästä toiseen.

Terapiaa, yksinäisiä iltoja, itkua, väsymystä. Sitä tämä elämä nykyyän on. Yrittänyt pärjätä koulussa ja töissä. Pitänyt taas itseni kiireisenä ettei tarvitsisi jäädä miettimään syvällisempiä asioita. Sairaanhoitajani kielsi kuntosalilla käymisen tai saisin käydä vain yhdellä ryhmätunnilla viikossa. En pidä ryhmäliikunnasta, joten jätin salin kokonaan - toistaiseksi. Muutama iltakävely viikossa max 1 tunti päivässä. Nimenomaan kävelyä. Minä juoksen ja kävelen. Teen pitkiä lenkkejä, yli tunnin pituisia. En saa ikinä tarpeeksi liikunnasta. Palaudutko treenauksesta nopeasti? -Tottakai, se ei aiheuta erinäistä väsymystä. (Niin vissiin.) Miksi valehtelu on liian helppoa? Ei siinä ole mitään järkeä. Annan täysin ympäripyöreitä vastauksia terapiassa. En edes tiedä mistä puhun. 

Aivotoimintani on kuulemma kärsinyt syömishäiriöni (josta ei vielä ole diagnoosia) takia. Minusta on tullut kömpelö, sekava ja oloni on outo useimmiten, koska päässä heittää. Keskittymiskykyni on lähes nolla nykyään. En osaa keskittyä mihinkään ellen ole tekemästäni asiasta erityisen kiinnostunut. Tänään olin siis taas hoitokäynnillä ja tällaisia asioita siellä pohdittiin. Ensi viikolla kohtaan lääkärin ja diagnoosin. Pelottaa, mitä siellä sanotaan. Sydän hypähtelee edelleen outoon tahtiin silloin tällöin. Selkäranka on alkanut tekemään omituista naksahtelua kävellessä. Kaikenlaisia fyysisiä vaivoja on ollut ja tullut lisää. En edes viitsi luetella niitä kaikkia. Yksi ärsyttävimpiä oireita on kasvojen ja raajojen turvotus ja kylmyys. 

Nyt on alettu seuraamaan painon kehitystä. Viikko sitten punnitus näytti 45,4 kg. Pelottavaa, en tahdo lihoa. Lohduttauduin ajatuksella, että painon nousu johtui pääsiäisestä ja siitä, että olin viettänyt aikaani perheeni seurassa, jolloin syön normaalia enemmän. Viime viikon lopulla oma vaakani näytti yli 46 kg. Itkin, koska en voinut sietää ajatusta, että olin tosiaan päästänyt itseni lihomaan. Paastosin kaksi päivää, mutta mikään ei muuttunut. Tänään aamulla ennen polille lähtöä punnitsin itseni ja se näytti 45,7 kg. Olin tyytyväisempi. Tänään minua ei kuitenkaan punnittu. En halunnut. Verenpaineet kuitenkin mitattiin, mutta ne olivat normaalit (110 ja 64 muistaakseni), samoin pulssi (62). Hassua, kun verenpainemittari, jota käytetään, on niin pieni. Luultavasti lapsille tarkoitettu.

Ehkä vähän sekavia ajatuksia taas, kun ei meinaa saada mistään kiinni. Mulla pyörii tuhat ja yksi ajatusta päässä aina samaan aikaan ja yritän päästä selville kaikesta. Mieliala heittelee laidasta laitaan, päivästä toiseen. Missä on se kultainen keskitie? Sitä etsiessä. Nyt yritän alkaa nukkumaan ja herätä huomenna uuteen päivään.