Haluan edelleen kadota maan päältä. Asiat ovat lähteneet hieman parempaan suuntaan ehkä. Pääsen pian muuttamaan omilleni. Pääsen vapauteen syyttävistä katseista ruokapöydän äärellä. Pääsen niistä kaikista valituksista, joita kuulen syömisestäni/syömättömyydestäni. Saan asua yksin ja täyttää kaikki kaapit joko turvaruuilla tai herkuilla tai ihan millä vain. En kestä tätä! Mikä ilonpurkaus tulee välillä ja aivan ihanan kutkuttava tunne mahanpohjassa, että kohta olen vapaa.
Koulu alkoi. Melko hyvin. Sain uusia kavereita ja meidän luokka on todella mukava. Biletystä on tietysti ollut ihan liikaa, vaikka vasta viikko kulunut. Ollaan jo melko tiivis porukka. Olen syönyt miten sattuu. Todella epäterveellisesti. Olen meinannut jo monta kertaa oksentaa, mutta en ole edelleenkään uskaltautunut siihen. Pelkään, että jään kierteeseen, josta en ikinä pääse pois. Yritän säädellä ahmimisiani. Vietän edelleen päiviä, jolloin en syö juuri mitään. Koulussa on helppo skipata lounas, mutta kun on koko ajan NÄLKÄ!!! En ymmärrä. En ole kokenut tällaista nälkätilaa ties miten pitkään aikaan. Se on häiritsevää.
Pelottaa. Jo muutama uusi tuttavuus kerkesi kommentoimaan minua alipainoisen näköiseksi. Huooh. En jaksa kuunnella tuollaista, mutta onhan se ihan kiva ja lisää motivaatiotani pitää itseni tällaisena keijukaisena. Ikuisena keijukaisena. Joka ei ikinä kasva isoksi. Ei liho koskaan.
Viime päivien tuska on ollut melko sietämätöntä. Elämänilo on taas kadoksissa, vaikka koulu on piristänyt arkeani ihan kivastikin. Olen ollut jo viikon kipeänä. Välillä kuumeessa, välillä alilämmössä. Olo ollut aivan kamala. Pakko on silti jaksaa koulussa olla, vaikka sitten kuumeessa. Opiskelun aion ottaa nyt tosissani. Pieni perfektionisti on taas herännyt eloon.
Kuulemisiin taas! (Kirjoittelu jäänyt vähälle, mutta eiköhän tämä tästä vielä joku päivä taas päivity useammin, kun pääsee omaan rauhaan.)
45,5 kg
45,5 kg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti