Joskus peilistä katsoessa vastaan tuijottaa taas se sama "leveäreitinen ja isomahainen" nuori nainen, joka ei ole tyytyväinen itseensä.

Olin koko kesän tosi kovilla. Kuntoilin sit aivan liikaa. Lihaksia kehitty, mutta paloin sit loppuun. Se oli vähän taas jo sitä oman kehon rääkkäystä, vaikka en enää suoranaisesti yrittänyt laihtua vaan saada massaa. En pitänyt kesälomaa ollenkaan, olin ainoastaan töissä pitkiä päiviä yksittäisten vapaapäivien kanssa. Salitreenit loppui puolivälissä kesälomaa ja maksoin kortistani kolme kuukautta aivan turhaan. En jaksanut edes ryhmäliikuntoihin osallistua, vaikka hoitajani sitä ehdotteli, varsinkin joogaa, jotta rentoutuisin joskus. Salilla käymisen jälkeen aloin sitten hyötyliikkumaan. En kulkenut enää bussilla, vaan pyörällä ja kävellen joka paikkaan ja käyden pidemmillä lenkeillä vapaapäivinä.

Aloin todella pitää kropastani, ensimmäistä kertaa vuosiin. Tunnustin itselleni näyttäväni hyvältä ja etenkin terveeltä. Uskaltauduin jopa loppukesästä rannalle bikineissä ottamaan aurinkoa. Paino nousi ja lopetin jokapäiväisen vaa'alla käymisen. Vaa'asta "luopuminen" oli vaikeaa, mutta jollain keinolla, kun siitä oli puhuttu hoitajan kanssa niin se jäi kuin itsestään. Nykyään käyn kerran viikossa ja välillä vierähtää jopa kaksikin viikkoa, että vasta hoitokäynnillä katsotaan mitä painan. 

Tämänhetkinen paino ei ole täysin tiedossa, mutta edellisessä punnituksessa viime viikolla vaa'assa vilkkui 47,4 kg. Olen siis alipainoinen BMI:n mukaan, mutta lääkäri totesi, että näyttää jo todella hyvältä, koska elimistöni on alkanut toimia normaalimmin. Ainakin se kilo vielä ja sen jälkeen olisi tarkoituksena aloittaa salitreenit uudestaan alusta ja saada ne pienet lihakset vielä kasvamaan. Olen huomannut, että usein, kun syömishäiriöiset ja alipainoiset ihmiset tajuavat sen, etteivät ole terveitä ja koska useimmiten olemme himoliikkujia jo ennestään niin kuntoilusta ei osaa luopua, koska se on ollut koko ajan osa elämäntapaa niin siinä muutoksen/paranemisen myötä alkaa pieni fitness-intoilu ja sitten vasta massaa tuleekin ja näytetään hyviltä.

Mulla on nyt sama juttu, että haluan tästä lähtien pitää itseni hyvässä kunnossa. Kuitenkin pitäen itseni pienikokoisena, koska luultavasti ongelmana on, että en pysty nostamaan painoani kovinkaan paljon. 50 kg voisi olla jonkinasteinen tavoitepaino, mutta tällä hetkellä se on kuitenkin vielä 48 mihin tähtään. Koska olen koko ikäni ollut pienikokoinen ja laiha niin on vaikea kuvitella, että painaisin yli 50 kg, koska olen vain kerran elämässäni ollut tuon 50 kg:n yli ja sekin kesti vain kuukauden.

Tällä hetkellä on lähete luuntiheysmittaukseen, jotta selviäisi onko mulle muodostunut osteoporoosi. Verikokeet näyttää paremmilta kuin syksyllä ja niitä ei ollut lääkärin mielestä tarvetta ottaa nyt uudelleen. Mutta tuo osteoporoosi. Mulla on siis se korkea riski siihen ja jäsenet kipeytyy todella helposti (jopa tiskaamisesta). Selkäranka naksahtelee edelleen inhottavasti ja kylkiluukipua esiintyy, koska ne revähti puolisen vuotta sitten. Tällä hetkellä on toinen nilkka siteessä pienestä nyrjähdyksestä. 

Aika näyttää. Ei pitäis murehtia liikaa asioita vaan elää hetkessä. Aina välillä mulla pyörii syömishäiriöajatukset mielessä ja haluaisin laihtua. Joskus peilistä katsoessa vastaan tuijottaa taas se sama "leveäreitinen ja isomahainen" nuori nainen, joka ei ole tyytyväinen itseensä. Sen puoleen olen tyytymätön ja siksi mun on edelleen käytävä juttelemassa näistä asioista. Usein olen halunnut lopettaa koko touhun ja ajattelen paljon sitä, että kun "ne" sanoo, että oon "vapaa" niin voin alkaa taas laihduttaa. Se on niin väärin toi mun ajatusmaailma välillä. Nytkin tätä kirjoittaessa mietin, että ei tuossa olisi mitään järkeä, että heitän hukkaan kaiken sen minkä eteen olen taistellut. Mutta sitä tämä on, että taistellaan omia ajatuksia vastaan koko ajan ja koko loppuelämän.

Kuulemisiin.