Why me?

Miksi minä tuijotan joka aamu herättyäni itseäni peilistä? Miksi minä punnitsen itseni joka aamu, joka päivä, joka ilta? Miksi minä itken joka päivä ilman syytä? Miksi syödessäni yksin - itken? Miksi henkeäni ahdistaa katsoa ulos ikkunasta uutta päivää? Miksi minua nukuttaa joka sekunti? Miksi en jaksa? Miksi pakotan itseni liikkumaan? Miksi pakotan itseäni pyrkimään täydellisyyteen, jota en voi koskaan saavuttaa? Miksi minä?

Olin neljä päivää töissä. Lomalla töissä. En ole tehnyt mitään muuta kuin kuntoillut ja käynyt töissä. Huomenna pitäis jaksaa taas kouluun. Tuntuu niin siltä etten vaan millään haluais mennä sinne. Mulla on joka päivä niin sellainen olo, mikään ei huvita ja tekisi mieli vain nukkua tää olo pois, mutta eihän se tietenkään onnistu. Odottelen yhä psykologin vastausta josko sinne pääsis pian. Oon nyt saanut vähän mietittyä asioita enemmän ja tuntuu ihan hyvältä ajatukselta, että menen jollekin muulle puhumaan ongelmistani. 

Tällä viikolla oon pärjännyt joka päivä n. 1500 kalorilla. Eilen ja tänään en ole syönyt ruokaa. Ei maistu. Ei pysty. Herkkuja on silti mennyt alas ihan kiitettävä määrä. Mikä siinä on niin vaikeeta? Miksi en vaan voi syödä normaalisti ja ajatella ruoasta normaalisti? En kestä. Äitikin kysellyt perääni jo monta kertaa, kun en ole päässyt kotona käymään. En uskalla. En halua nähdä niitä kasvoja, joilta paistaa epäilys siitä etten ole kunnossa.

Paino tänään 45,5 kg. I'm so close but still too far away. Isänpäiväksi menen kotiin. Viimeistään. Pelottaa hiukan. Pitäisi painoa nostaa siihen mennessä jonkin verran, jos vaikka Äiti sattuu näkemään minut vähissä vaatteissa ja haluaa punnita minut. Oma on elämäni. Itse pitäisi saada päättää mitä sillä tekee. Pelkään omaa elämääni. Pelkään itseäni. Pelkään myös sitä valtaa, joka minulla on päättää tästä mun elämästä. Mitä jos teenkin joskus väärän valinnan?