Mitä mulle on tapahtunut näiden viime viikkojen aikana? Katosin, en halunnut kirjoittaa. Ei löytynyt aihetta. En halunnut käsitellä menneisyyttäni enää. Halusin unohtaa. Unohdin kiinteytykseni. Eilen kävin kävelemässä/juoksemassa. Jaksoin 200 metriä juosta ja henkeä ahdisti. On taas kunto huonontunut, vaikka kyllä mä ne vatsalihakset siellä jossain tunsin juostessa. Sais vaan vähän näkyville niitä.
Sain opiskelupaikan. Muutto edessä. Ajattelin, että muutettuani jaksan sitten paremmin ajatella taas omaa elämääni kun kerran pääsen elämäänkin sitä omaa elämää. Haluaisin nyt ainakin kilon pois ennen koulun alkua. Sitten myöhemmin voisin pyrkiä paremmin tavoitteeseeni.
Oon miettinyt paljon asioita tässä viime aikoina. Stressi meinaa viedä taas vallan musta ja tuntuu, että kohta en enää taas jaksa. Tiedostan sen jotenkin etukäteen jo eli ehkä tää tästä. Paljon olis sanottavaa, mutta jotain niin yksityistä, mutta sellaista minkä haluaisin jossain vaiheessa jakaa todella täällä.
Ylihuomenna on punnituspäivä ja totuuden hetki. Tiedän että olen lihonut. Välitavoitteesta (47kg) kaukana. Tavoitepainosta (45kg) vielä kauempana. En osaa pitää tätä painoa kurissa. Syöminen on liian helppoa. En halua oksentaa. En halua aloittaa sellaista kierrettä, josta olen monilta lukenut. Mielessä käynyt kyllä useammin kuin kerran. Mitä minä teen nyt? Syön, syön vaan lisää.
Ylihuominen tulee aivan liian nopeasti. En haluaisi paastota näitä paria päivää, koska sitten paino tulee taas takaisin saman tien. Yritän nyt alkaa liikkumalla kiinteyttämään ja josko se herkkujen himo siitä sitten laantuisi taas.
Miksi mä edes haluan laihtua? Ihmettelen sitä välillä itsekin. Onko siinä mitään järkeä, kun on muuten terve ihminen vai olenko edes terve. En ole kylläkään koskaan ollut täysin terve. Aivoissa viiraa välillä ihan kiitettävästi :D
En ole katsonut thinspausta pitkään aikaan. Unohdin vaan senkin. Miten se on edes mahdollista? Välillä vaan miettii, että mitä tuli taas tehtyä, kun illalla menee puoliunessa punkerona nukkumaan. Mulla on ihan hirveä ongelma sen takia, että mun maha turpoaa aina älyttömästi kaiken syömisen jälkeen. Muilla vastaavaa ongelmaa? Miten se on mahdollista pitää vatsa litteänä, vaikka olis syönytkin?
Haluan paljastaa menneisyydestäni jotain. Mutta pelkään. Mitä pelkään? En tiedä. Että joku löytää tämän? Entä sitten? Ei pitäisi ajatella niin. Se, joka minut tästä tunnistaisi niin tietäisi menneisyydestäni silloin muutenkin. Voisin luetella ihmiset, joille olen kertonut avoimesti itsestäni. Niitä ei ole montaa. Mutta se, mitä juoru on sitten kuljettanut niin on eri asia. Yhdellekkään en ole koskaan kertonut kaikkea. Sen takia on hankalaa kirjoittaa siitä, koska en tiedä miten pukisin asian sanoiksi, kun olen aina vain itsekseni miettinyt asiaa omassa päässäni.
Voisin pitää blogini täysin julkisena ystävillenikin, mutta en halua kenenkään tietävän syömisvammailuistani. Se on ainoa asia täällä, mikä on salaista ja josta en halua puhua kenellekään julkisesti. Olisiko se väärin, että poistaisin kaikki tähän mennessä kirjoitetut "minusta tulee pieni" postaukseni ja aloittaisin tavallaan alusta? Tuntuisi oudolta. Tämä kuitenkin, kun vaikuttaa suuresti elämääni ja olotilaani. En ehkä osaisi kirjoittaa menneisyydestä tai saati sitten nykypäivästä tarpeeksi/täysin totuudenmukaisesti ilman syömisongelmaani, jota en kyllä pidä ongelmana. Se nyt on vaan jotain sellaista.
Siinä vaiheessa, kun päätän tehdä sen postauksen, jossa kerron syntymästäni ja aloitan oman tarinani kertomisen niin muutan blogini salaiseksi. Ehkä. Laittakaahan sähköpostiin tai tähän tai tuleviin postauksiin osoitteitanne, jotta voin sitten lisäillä halukkaita lukijoiksi. Sähköpostiin saa muutenkin lähettää palautetta, jos ei kommenttia halua julkaista.
Anteeksi nyt taas kuvien puutos, mutta tämä oli tällaista pikaista kirjoitusta taas kerran. Yritän jatkossa jaksaa paremmin. Vai kaipaatteko edes kuvia? Itse ainakin jaksan paremmin lukea tekstejä, jos välissä on muutama kuva. Nyt kyllä lopetettava, kun tätä tekstin tuloa ei meinaa saada taas loppumaan. Toivottavasti vielä olette siellä kaikki lukijat poissaolostani huolimatta.
sähköposti: tyttoilmanvarjoa@gmail.com
VastaaPoista