Wish I Could Let Go

Mä oon alkanut miettiä, että mitä mä oikeesti elämälläni teen. Kulutan vaan itseäni yhä enemmän, kunnes palan loppuun enkä enää jaksa edes nousta ylös. Terapeutti kysyi, että elänkö mä sen taki kiireessä etten ehtisi miettiä elämääni ja niitä painavia asioita, jotka pitäisi selvittää. Tottahan se on. Mulla on aina kiire, juoksen joka paikkaan ja en koskaan ehdi pysähtyä. Sitten, kun mulla on sitä vapaa-aikaa niin olen aivan hukassa, että mitä mä tekisin, kun en osaa vaan olla ja ottaa rauhallisesti. Silloin myös kaikki ne ajatukset ja asiat, mitkä painaa mieltä nousee pintaan ja mua alkaa ahdistaa yhä enemmän. Haluaisin vapaa-aikaa ja en haluaisi käydä töissä, mutta pelkään, että jos mulle tulee sitä vapaa-aikaa niin en sitten kuitenkaan käytä sitä oikein ja musta tulee laiska, joka vaan nukkuu. 

Tämän viikon poli-käynnillä terapeuttini kertoi, että BDI-testin tulokset näyttivät huolestuttavilta ja kysyi, mitä mieltä olisin siitä, jos alkaisin jossain vaiheessa käyttämään jonkinlaista lääkitystä. En tietenkään haluaisi mitään lääkkeitä, kun muutenkin taipumusta riippuvuuteen. Pelkään, etten pääse niistä sitten koskaan eroon. Harkitsen asiaa, jos se tulee uudelleen esille jossain vaiheessa. Lääkäri oli ollut sairaslomalla, joten en vieläkään pääse verikokeisiin ja tutkimuksiin. Ehkä ensi viikolla sitten. Listasimme asioita viime käynnillä siitä, mikä mua huolestuttaa tällä hetkellä elämässäni. Sain ylös kolme asiaa: 

- Koulu: en ole käynyt siellä pitkään aikaan ja kaikki tehtävät kasaantuu enkä opi mitään.

- Perhe- ja ystävyyssuhteet: en jaksa enää nähdä kavereitani tai olla heihin paljoa yhteydessä. Perheen näkemistä olen vältellyt mahdollisimman pitkään, koska en halua huolestuttaa vanhempiani asioillani.

- Terveys: pelkään oikeasti, että mun kroppa hajoo joku päivä käsiin. Stressi ja väsymys on aivan hirveetä. Jaksaminen on aivan nollassa.

Pitkää listaa ei tullut, mutta nuo kaikki yhdessä tekee elämästä aika rankkaa. Katsottiin myös mun ruokapäiväkirjaa, jota olin viikon ajan pitänyt. Se meni vähän niin ja näin, mutta olin syönyt enemmän kuin tavallisesti. Ahmimisia tuli jonkin verran ja kävin myös ulkona viikonloppuna juomassa. Ei näyttänyt kovin hyvältä, kun vetänyt päivän aikana monta donitsia ja viinaa. Olin sentään rehellinen.  Mulle kuitenkin sanottiin, että ne ei pakota mihinkään painonnousuun eikä ole mitään tavoitepainoa, johon mun pitäisi pyrkiä. Oikeanlaisella syömisellä pitäisi sitten painonkin nousta siinä sivussa. No just joo! Mun pitäisi nyt jatkaa yhdessä laadittua syömissuunnitelmaa, mutta vaikeeta on. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse ylös kirjoitta enää syömisiä. Kenenkään ei tarvitse tietää.

Tänään kävin aamulla salilla ja sen jälkeen menin kouluun, jossa missasin lounaan ja söin vain proteiinipatukkaa ja banaanin. Töissä en syönyt mitään. Vasta illalla kotiin tultuani olin jo siinä kunnossa, että voisin pyörtyä, joten oli pakko ottaa lämmintä ruokaa, jota eilen tein itselleni. En edes muista milloin viimeksi olisin kokannut. Outoa, koska ruuanlaitto ja leivonta on yks mun intohimoja. En vaan saa enää aikaiseksi tehtyä mitään, mikä on ennen kiinnostanut. Kaikki mukava on kadonnut mun elämästä. Paino 43,1 kg. En edes tiedä mitä ajatella..

I wish I could let go..

Avohoitoa syömishäiriöisten psykiatrisella poliklinikalla

Pitkä aika siitä vierähtänyt, kun edellisen kerran kirjoittanut tänne. Nyt olsi ehkä aika päivitellä, mitä kaikkea tässä viime aikoina on tapahtunut. Sain siis lähetteen psykiatriseen avohoitoon tammikuun lopulla, kun olin käynyt lääkärillä. Kutsua odotin kuukauden ajan ahdistuneena ja pelokkaana siitä, mitä tulisi sen jälkeen tapahtumaan ja miten elämäni muuttuisi. 

Viimeisen kuukauden aikana olen enimmäkseen sulkeutunut omiin oloihini ja ollut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan elämässäni. Tein 30 tuntista työviikkoa ja yritin käydä koulussa. Burnout aika lähellä ja romahduksia alkoi olla päivästä toiseen. Itku pääsi töissä muutamana iltana, kun voimat oli aivan poissa eikä elämässä tuntunut olevan enää mitään järkeä. Kaikki tuntui kaatuvan päälle. Jäin koulusta pois moneksi päiväksi ja saatoin käydä vain yhdellä tai kahdella tunnilla viikossa. Töistä en kuitenkaan voinut olla poissa. Sairastuin jonkin sortin influenssaan ja olin kolme päivää n. 40 asteen kuumeessa ja jouduin ns. pakkolepoon. En ole käynyt kuukauteen salilla ja olin sairaslomalla muutaman päivän.

Kun yhtenä iltana tulin töistä, avasin oven ja näin lattialla kirjeen, joka oli tullut sosiaali- ja terveyshuollosta. Tiesin heti, mistä oli kyse. Avasin kirjeen tärisevin käsin ja siinä se oli. Kutsu. Aika alle viikon päähän ja sydän löi niin lujaa ja ajatukset oli aivan sekasin siitä, mitä nyt tapahtuu ja tämä on oikeasti totta. Lähete oli psykiatriselle poliklinikalle. Se päivä tuli nopeasti ja laittauduin huolella aikaa ensimmäistä tapaamista varten. Kipitin sinne korkokengissä ja jakku päällä ja näytin jopa omasta mielestäni hyvältä pitkästä aikaa. Olin päättänyt pitää tunteet kurissa ja olla viileänä ja keskustella asianmukaisesti kaikesta. Lääkärillä ja terveydenhoitajalla käydessäni kun olin itkenyt ja tärissyt ja ollut aivan out of control. 

Nainen oli mukava ja kertoi, että se oli syömishäiriöisten poliklinikka. Minä kun luulin, että olin joutunut sinne pääasiassa masennuksen takia, mutta eipä niin ollutkaan. Pieni paniikki iski, kun kuulin taas yhdeltä ammatti-ihmiseltä, että olin syömishäiriöinen. Sain pidettyä itseni kasassa ja juttelimme hieman taustoistani ja hän kertoi työryhmästä, jonka kanssa tulisin työskentelemään. Sain uuden BDI-testin sekä syömistapakyselyn täytettäväksi. Verenpaineeni, pituuteni ja painoni mitattiin. Verenpaineet normaalit, pituus 161 ja paino oli vaatteet päällä 44,5 kg. Ihan jees. Lähes kilo enemmän kuin ilman vaatteita ja olin muutenkin syönyt juuri silloin. Saman tien varattiin uusi aika. Käyn siellä kerran viikossa. Hiihtoloma oli sopivasti, joten sain vähän kerättyä ajatuksia ja voimia nyt tähän kevääseen, joka ei tule olemaan ainakaan koulussa helppo eikä kyllä omassa elämässäkään.

Eilen oli siis toinen kertani ja sain paljon materiaalia kotiin luettavaksi. Mulle kerrottiin jotain tärkeistä ravintoaineista ja täytin kyselyn, jossa oli nälkiintymisestä aiheutuneita oireita. Ruksasin lähes jokaisen oireen. Kammottavaa, mutta tiesinhän minä, että en normaali ole ja oireita on. Aika venyi puoleentoista tuntiin, vaikka käynti kuuluisi kestää 45 minuuttia. Asiaa riitti. Hoitajani sanoikin, että tuli vähän saarnattua liikaa. Todellakin, vaikka ihan mielelläni kuuntelin. Tehtiin pieni suunnitelma syömisistä ja viikon ajan pitäisin nyt ruokapäiväkirjaa.

Minun pitäisi syödä 3-4 tunnin välein. Huhhuh!! Pitäisi yrittää syödä aamupala ja muutakin kuin pelkkä jugurtti. Aamulla pitäisi myös juoda vettä tai maitoa. Sitten pieni välipala ennen kouluruokailua. Koulussa lämmin ruoka lisukkeineen. Sitten taas välipalaa ja myöhemmin lämmin päivällinen. Vielä illalla pitäisi ottaa jotain pientä kuitupitoista ennen nukkumaanmenoa. Maitoa pitäisi lisätä paljon ruokavalioon sekä myös vettä (minä, kun en juo päivän aikana oikeestaan mitään, minkä takia elimistöni on saattanut kuivua paljon). 

Seuraavan kerran ensi viikolla taas juttelemaan. Pian pitäisi päästä verikokeisiin. Peruslabrat oli kuitenkin kunnossa pari kuukautta sitten ainakin. Noilla kun on omat kokeet, jotka poikkeaa perusverikokeista. Sydänfilmiinkin luultavasti joudun, koska mulla on rytmihäiriöitä ollut. Muista kokeista en vielä tiedä. Ravitsemusterapeutille on pitkät kuukauden pituiset jonot ja sinne pääsen sen jälkeen, kun hoitosuunnitelma ja diagnoosit on tehty. 

Tänään olen yrittänyt noudattaa syömissunnitelmaa. Näin on mennyt:

Aamulla yksi jugurtti ja lasi vettä

Koulussa lounas (kanakastiketta, riisiä, salaattia) + lasi vettä ja maitoa

Himo iski ja söin moussekakkua ja suklaata koulussa.

Kotona illalla maksalaatikkoa ja sen jälkeen en pystynyt lopettamaan syömistä. Söin pieniä herkkuja ja laitoin nachoja kaikenmaailman kastikkeilla ja jalapenoilla ja juustolla. 

Paha olo ja tunnin kävelylenkki päälle!!

Liikuntaa en saisi lisätä, mutta minkäs teen, kun en ainakaan painoa suostu nostamaan. Tollasella kalorimäärällä on pakko liikkua. Huomenna salille ja viikonloppuna myös. Onkin jo ollut sinne ikävä. Tuli hieman pitkä viesti tästä, mutta toivottavasti jaksoitte lukea. Ei lyhyemmin pystynyt kaikkea tiivistämään.